Arvot
Konsernin perusarvot ovat vuorovaikutus, sitoutuminen ja innovointi: menneisyytemme ja nykyisyytemme perustuvat näihin arvoihin, jotka ohjaavat toimintaamme myös tulevaisuudessa.
Perusarvomme takaavat konsernille kilpailuedun ja auttavat meitä säilyttämään johtoasemamme myös muuttuvassa ympäristössä.
Vuorovaikutus
Atlas Copcon merkittäviä vahvuuksia on kykymme kuunnella ja ymmärtää asiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme erilaisia tarpeita yhdistettynä taitoomme luoda uusia ja parempia ratkaisuja tämän vuorovaikutteisen prosessin tulosten perusteella.
Tämä menettelytapa edellyttää prosesseihin perehtymistä, osallistumista, sopeutumista ja vaikuttamista. Tämä tarkoittaa, että asiakassuhteet ja palvelu on asetettava etusijalle. Meille se merkitsee myös vastuuta ympäristöstä.
Sitoutuminen
Olemme sitoutuneet etsimään parhaan mahdollisen ratkaisun. Olemme omistautuneet työntekijöillemme, ja pyrkimyksemme on tuottaa lisäarvoa asiakkaidemme liiketoiminnalle sekä saavuttaa asettamamme tavoitteet ja päämäärät.
Olimmepa sitten astumassa uusille maantieteellisille markkinoille tai uudelle segmentille vakiintuneella teollisuuden alalla tai esittelemässä jo olemassa olevan tuotteemme uutta sovellusta, tavoitteemme on luoda jotakin pysyvää. Uskomme kestäviin suhteisiin. Se on yksi syy siihen, miksi meille on aina tärkeää toimittaa laadukkaita tuotteita ja pitää lupaukset. Ja siksi myös asiakkaat suhtautuvat luottavaisesti läheisiin ja pitkäaikaisiin suhteisiin Atlas Copcon kanssa.
Innovointi
Uskomme, että asiat voi aina tehdä paremmin. Innovatiivinen henki on olennainen osa Atlas Copcon identiteettiä ja tapaamme harjoittaa liiketoimintaa. Lisäksi se on eteenpäin vievä voima, joka on tehnyt meistä johtajan omalla alallamme.
Innovointi on pitkäaikaisen kannattavuuden ja kasvun perimmäinen moottori.
